Olisikohan jo aika?

Tällä sivulla ei ole vielä mitään. 


Muualla asioita kyllä on, mutta täällä niitä ei vielä ole näkynyt. 

Vuosien mittaan olen ajatellut, aloittanut, säilönyt ja sullonut fyysisiin sekä metaforisiin pöytälaatikoihin asioita asioiden perään. 

Varsinkin viime vuosina olen tuntenut syvällä luissani, että minun on tehtävä jotain oikeaa, ennen kuin voin tehdä omia hauskoja juttujani. Olen röyhkeästi pantannut itseltäni niitä asioita, joita ympäristössäni arvostan. Ainoa asia jota nämä aivot ovat priorisoineet on stressin purkaminen yhteiskunnassa, joka ei aseta elämää talouskasvun edelle.

Haluan Instagramia paremman tekosyyn ottaa ja editoida kuvia.

Haluan julkaista mun kirjoitusprojekteja ja genrekokeiluja niille parille ihmiselle, joilla on aikaa olla kiinnostunut.
Haluan toteuttaa kahjoja projekteja, ja pohtia julkisesti äänensävyllä joka itseäni puhuttelee. 

Haluan kanavoida sen sisäisen kylähulluni. 


Tätäkin lyhyttä tekstinpätkää kirjoittaessani tunnen tusinoittain silmäpareja painamassa katseellaan niskaani. Eikä siinä, kyseenalaistan itsekin päivittäin oman elämänhallintani.
Kuitenkin sitä suuremmin kyseenalaistan, mitä vittua enää odotan?

- V


Vilka Tiilisilta vihreässä hupparissa tikkari kädessä.

This is the face of someone, who wants to value their time

It takes a lifetime to learn, but the best time to start is now