KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA Vilkasta
-
Vilka Tiilisilta on asunut Rovaniemellä, Turussa, Glasgow’ssa, Vantaalla, ja lukuisissa hylätyissä rakennuksissa.
-
Vilka Tiilisilta on rakentanut tietoisesti omaa niche esteettistä suuntaustaan — Vilkacorea — johon hän on sisällyttänyt lukuisia piirteitä omasta persoonallisuudestaan, sekä modernin kulttuurin erinäisistä viittauksista.
-
Vilka Tiilisilta on oman elämänsä taiteilija, filosofi, ja agitaattori.
-
Vilka Tiilisilta on muunsukupuolinen, koska estrogeenillä täytetty vesikauhuinen koira puri häntä lapsena.
-
Vilka Tiilisilta on performanssitaiteilija, mutta ei kysyttäessä ole pystynyt todistamaan väitettään muuten, kuin toteamalla ”Olisit ollu oikeessa paikassa oikeaan aikaan”, ”Kyllä te kaikki vielä näätte” sekä ”Vittuako minä sille mahdan, että Mr. Beaniä seurasi kuvausryhmä kun se teki taidettaan”
-
Vilka Tiilisilta on nuorisolain mukaan nuori vielä pitkälle vuoteen 2030, mutta hän pyrkii muuttumaan vampyyriksi määräaikaan mennessä, säilyttääkseen nuorekkaan imagonsa.
-
Vilka Tiilisilta on kertonut Helsingin Sanomille tietävänsä mikä on transistoriradio.
-
Vilka Tiilisilta on työstänyt fursonaansa jo pitkään laihoin tuloksin, tällä hetkellä hänen visionsa on kettu, joka on värjännyt turkkinsa.
-
Vilka Tiilisilta on antanut luovaa konsultaatiota maaseutuelinkeinojen keskusjärjestöille viljapeltojen kääntämisestä 3° vastapäivään.
-
Vilka Tiilisilta on voittanut vantaalaisen Urheilupuiston päiväkodin saappaanheittokilpailun noin vuonna 2006. Tarkempaa aikaa ei ole tiedossa, sillä hän ei ollut vielä oppinut tulkitsemaan kalenteria.
-
Vilka Tiilisilta on poliittisesti pätevä, ja luotettava ihminen. Onhan hänellä luotettavan poliittisen tahon, Vihreiden nuorten kunniakirja vuoden 2023 poliittisesta teosta. Hänen mielipiteensä tai toimintatapansa eivät siis missään nimessä voi olla liian radikaaleja, eksentrisiä, tai muutenkaan kelvottomia.
-
Vilka Tiilisilta muistaa edelleen päivän jolloin ensilumi satoi Vantaalla vuonna 2007, jolloin hän oli oppinut tulkitsemaan kalenteria.
-
Vilka Tiilisilta vaihtoi nimensä ja muutti Lappiin, joten vain hänen omaan sanaansa hänen saavutuksistaan sopii luottaa.
-
Tilastot osoittavat, ettei Vilka Tiilisilta ole uhrannut ketään yliluonnollisille olennoille syyskuun 7. Päivään mennessä, vuonna 2026.
-
Vilka Tiilisilta on eronnut aikanaan kirkosta, koska Päivi Räsänen ei ollut hänen mielestään tarpeeksi inessä ensimmäisessä woke-aallossa.
-
Vilka Tiilisilta haluaa sukunimensä taivutettavan sanan ”silta” taivutussääntöjen mukaan, koska ”Tiilisiltan” kuulostaisi hänestä typerältä.
-
Vilka Tiilisilta ei ole gynekologi, mutta voi vilkasta.
-
Vilka Tiilisilta kantaa suurimman osan ajasta mukanaan monitoimityökalua.
-
Vilka Tiilisilta on immuuni monille kemikaaleille.
-
Vilka Tiilisilta on Lapissa sijaitseva koristeellinen siltaa muistuttava rakenne, jonka ylläpitoon Väylävirasto on myöntänyt kolmensadantuhannen euron tuen elokuussa 2026.
-
Vilka Tiilisilta on todennut sloganeikseen muun muassa ”Elämä on performanssitaidetta.” sekä ”Nuorena on tarkoitus tehdä tyhmiä päätöksiä, ja muuttaa maailmaa.”
-
Vilka Tiilisilta on lukenut jokaisen langan joka hänestä on Ylilaudalle luotu.
-
Vilka Tiilisilta oli lapsena kotileikissä aina pikkusisko, koska hän ei ymmärtänyt mitä sisko tai veli tarkoittivat, ja joku toinen autisti oli jo ehtinyt valita olla perheen koira.
-
Vilka Tiilisilta ei pyöritä laitonta propagandatehdasta.
-
Vilka Tiilisilta tuli kaapista neliosaisessa Tiktok videosarjassa vuonna 2021.
-
Vilka Tiilisilta suunnittelee olevansa isona alakulttuureille suunnattujen palveluiden ja tuotteiden muotoilun asiantuntija.
-
Vilka Tiilisilta on pyöräillyt kerran festareilta kotiin alasti.
-
Vilka Tiilisilta haluaisi vakiinnuttaa kuolemaansa mennessä tittelin ”alakulttuurineuvos”
-
Vilka Tiilisilta suosii ettet kysy häneltä lähteitä, sillä niiden etsiminen on ylimääräistä työtä johon hänellä ei riitä aikaa tai jaksamista.
-
Vilka Tiilisilta arvostaa maailmassa vapaata kulttuuria ja anarkistista kansalaisvaikuttamista, sekä uskoo vahvasti asioiden ikuiseen jatkuvuuteen.
-
Vilka Tiilisilta on todennut, että mikäli hän muilta kiireiltään ehtii, tulee hän ryhtymään DJ:ksi artistinimellä ”MISTI_ICE” joka on hyvä nimi siksi, että se hyödyntää yhtä hänen muista etunimistään, ja lausutaan kuten ilmaus ”Misty eyes”
-
Vilka Tiilisilta uskoo veganismin olevan moraalinen lähtökohta, eikä marginaalinen eettinen vaihtoehto.
-
Vilka Tiilisilta näkee tulevaisuudessa mahdollisuuden, jossa lihansyöjät muutetaan käänteisesti eläinten ruuaksi, vaikkakin pitää tätä epätodennäköisenä vaihtoehtona.
-
Vilka Tiilisilta on valmis henkilökohtaisesti leikkaamaan sinun passistasi sukupuolimerkinnän pois, mikäli et usko hänen oikeuteensa saada kolmas sukupuolimerkintä omaan passiinsa.
-
Vilkacoren laajassa kokonaisuudessa on nähtävillä ainakin Im14andthisisdeep -tyylistä pohdiskelevuutta, Cargopunk -tyylistä industrial fiilistelyä, Bastardcoreen viittaavaa rappiollista absurdismia, Clown punk -mentaliteettia, Egirl/Eboy neo-nostalgisointia, Gorewebistä inspiroitunutta rosoisuutta ja y2k henkeä, Liminal space tilallisuutta, Sadgirl -melankoliaa, Scenecore eksentrisyyttä, Mcbling -symboliikkaa, Industrial decay -anarkiaa, Urbancorea, sekä runsaasti digitaalista Grungea.
-
Vilka Tiilisillan toiset nimet ovat Saiga, Misti ja Elin
-
Vilka Tiilisillalla on loistavat kielelliset lahjat, jotka pohjaavat hänen pitkäaikaiseen kiinnostukseensa kielitieteitä kohtaan, sekä aikaisempiin Englannin kielen opintoihinsa Turun yliopistossa.
-
Vilka Tiilisilta on paljastanut lempisanakseen ”Cunt”
-
Vilka Tiilisilta on niin monisyinen hahmo, että häntä on vaikea määritellä termeillä.
-
Poliittisesti Vilka Tiilisiltaa voisi kuvailla esimerkiksi eräänlaisena ekososialistin ja paikallisyhteisöjen autonomiaan uskovana ruohonjuuritason anarkistina, jolla on EU myönteinen kanta modernin markkinatalouden valvontaan.
-
Vilka Tiilisilta pitää degrowthista erittäin kovasti.
-
Vilka Tiilisilta kannattaa ihmisten oikeutta valita omat lampunvarjostimensa.
-
Vilka Tiilisilta on tietämättään valtuuttanut paikallisen kommuunin saattohoitamaan oman hamsterinsa. Hän kuitenkin osallistui viikinkihautajaisina pidettyyn siunaustilaisuuteen.